Pianoverstas pähkinänkuoressa
F-Musiikki Oy toimii saksalaisten Steinway & Sons ja Grotrian Steinweg sekä maailman suurimman pianovalmistajan, Yamahan maahantuojana.

Yamahan tuonti Suomeen alkoi 1960-luvun alussa, Steinwayta on tuotu vajaat sata vuotta. Yamaha on tähän mennessä valmistanut yli 6 miljoonaa pianoa ja flyygeliä, Steinway yli puoli miljoonaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että kotimaiset Hellas ja Fazer ovat tehneet kukin noin 100.000 pianoa. Huollettavia ja korjattavia soittimia on siis olemassa.
Musiikki Fazerilla on aina ollut myös näille soittimille huolto ja korjaamo. Kansan Päivälehti kertoi 1922 Aleksin myymälästä mm. näin: "Toisessa kerroksessa on pianiinojen ja flyygelien, phonoloiden, sähkösoittimien ja harmoonien myynti, konttorihuoneisto sekä pianonkorjaus- ja kiilloitusosasto." Pianoja sekä flyygeleitä on sittemmin korjattu mm. Pitäjänmäessä, Tapiolassa, uudelleen Aleksilla, Kaisaniemessä, Keravalla sekä nykyään Vantaalla F-Musiikki Vantaan tiloissa.
Oman henkilökunnan lisäksi maassamme toimii noin 60 valtuuttamaamme pianonvirittäjää. Heidän ammattitaitonsa olemme itse varmistaneet, kts. Valtuutetut pianonvirittäjät ja Valtuutetut flyygelinvirittäjät. Annamme heille myös jatkuvasti jatkokoulutusta. Monet alan tunnetuimmista tekijöistä ovat työskennelleet ja/tai saaneet koulutuksensa Musiikki Fazerilla ja sittemmin F-Musiikki Oy:ssä.
Yamaha Piano Technical Academy
