F-Musiikki on tänäkin vuonna PuistoBluesissa
Blues is green myös tänä vuonna, sillä F-Musiikki on neljättä kertaa mukana Järvenpään PuistoBluesissa. Aikaisempien vuosien tapaan pääkonsertin bänditauolla luovutetaan Äffän lahjoittama mahtava soitinpalkinto. Tänä vuonna se on Yamahan Gigmaker -rumpusetti sekä lisäksi settiin sopivat symbaalit (palkinnon arvo 699 euroa). Kilpailuun on voinut osallistua festarin kotisivuilla kevään aikana. Kaikki oikeinvastanneet musatietäjät ovat arvonnassa mukana.
Vuodesta 1978 järjestetty PuistoBlues valtaa Järveenpään kadut 30.6.–4.7. Euroopan johtava bluesfestivaali tarjoaa lukuisia ilmaiskonsertteja, lastentapahtumia sekä klubikeikkoja pitkin bluesviikkoa. Suomen neljänneksi suurin musiikkitapahtuma huipentuu lauantain (3.7) pääkonserttiin, jossa pääesiintyjänä on ZZ Top. Illan aikana lavalle nousevat myös John Lee Hooker jr., Eddie Cotton Band sekä The Balls.
