Emma Körkkö - intohimona urheilu ja musiikki

Emma Körkkö - intohimona urheilu ja musiikki

Nelinkertainen pesäpallon suomenmestari rentoutuu soittaessaan ukulelea.

Emma Körkkö on suomalainen pesäpalloilija, joka edustaa Superpesiksessä Jyväskylän Kirittäriä. Nelinkertainen suomenmestari on valittu kolmesti vuoden naispesäpalloilijaksi, ja hän on voittanut lajin historiassa eniten kanssapelaajien äänestämiä palkintoja. Myös musiikki on kulkenut mukana jo lapsuudesta asti, ja kaksi vuotta sitten Emma löysi rakkaan harrastuksen ukulelen soitosta.

”Isosiskoni soitti pianoa kun olin pieni”, Emma kertoo. Esimerkistä innostuneena Emma opetteli myös soittamaan pianoa, joka kuitenkin myöhemmin omaan kotiin muuttaessa tuntui liian hankalalta soittimelta.

”Valitsin ukulelen, koska se on minun näköiseni soitin ja sitä oli helppo opetella soittamaan”. Emman mielestä urheilua ja musiikkia yhdistää ainakin se, että molemmissa kehittyy vain harjoittelemalla.

”Soittaminen on terapeuttista ja hyvää vaihtelua”, hän sanoo. Emman arki pyörii urheilun ja koulun ympärillä, ja musiikki eri muodoissaan vie ajatukset onnistuneesti muualle.

F-Musiikki kutsui Emma Körkön tutustumaan Vantaan myymälään ja F-Musiikin Kielisoitinverstaalle. Mukaan tarttui uusi ukulele, Ortega Horizon Series Walnut Natural - RUWN,  joka on itse asiassa Emman ensimmäinen oikea ukulele.

”Oikea soitin asettuu helpommin syliin ja tuntuu tukevammalta kuin vanha ja kehno ukulele. Ihan selkeän eron huomaa myös siinä, miten hyvä soitin soi.”

F-Musiikin yhteistyökumppanin Rockwayn avulla järjestyi Emmalle lisäksi soitto-opetusta netissä.

Toivotamme Emmalle onnellisia ukulelehetkiä ja paljon onnea seuraavaan kisakauteen! 

Ukulelea hankkimassa? Katso F-Musiikin valintaopas tästä, tai tule myymälään ja autamme sinua valitsemaan juuri sinulle sopivan soittimen.

Tutustu F-Musiikin kattavaan ukulelevalikoimaan tästä.