Basso on perussoitin pop- ja rock-musiikissa, monen bändin yksi kulmakivistä. Basisteista löytyy monia vitsejä, mutta tosiasia on, että ilman bassoa monen yhtyeen musiikki kuulostaisi yllättävänkin ontolta. Matalaääninen basso kun vahvistaa kokonaisuuden äänimaisemaa ja saa musiikin tuntumaan koko kropassa. Voi bassolla vetää soolojakin ja yksi ehkä tunnetuimmista basisteista on Red Hot Chili Peppers -yhtyeen Flea. Seuraavaksi tarkastellaan bassokitaran ominaisuuksia ja samalla pyrimme auttamaan Sinua valitsemaan itsellesi sopivimman bassokitaran.

Hyvä tietää bassokitaroista


Bassokitara on yleisimmin nelikielinen sähkökitaran toimintaperiaatetta muistuttava kitaratyyppi. Bassokitaran neljä kieltä ovat viritetty eri sävelille (E, A, D, G). Nelikielisten bassokitaroiden lisäksi on myös bassoja, joissa voi olla jopa kuusi kieltä. Viisikielisen bassokitaran viides kieli on matala H, joka on ennen E-kieltä. Kuusikielisissä bassokitaroissa kuudentena kielenä on C, joka tulee G:n jälkeen.

Bassokitaran soittamisessa yleisesti näppäillään kieliä, mutta muiden kitaroiden soitosta tuttua plektraa voi myös käyttää soittamiseen. Plektran kanssa soittaessa bassokitarasta lähtee hieman terävämpi ja selvempi ääni verrattuna sormilla soittamiseen. Tyylejä on monia ja erilaisia, mutta kaikki yhtä hyviä!

Erilaisia bassokitaratyyppejä


Bassotyyppejä on paljon erilaisia, kuten mm. parikieliset bassot, kitarabassot, nauhattomat bassot, piccolobassot, akustiset bassot sekä kontrabassot. Erilaiset bassot soveltuvat erilaisiin musiikkityyleihin
FENDER

Am Perf P Bass RW AWT

1 369,00
Saatavuus: Kysy
FENDER

Player P-Bass PF Black

789,00 alk. 28,00/kk
Saatavuus: Varastossa
HÖFNER

Beatle Bass, SE, Transp. Black

389,90 alk. 15,00/kk
Saatavuus: Kysy
SCHECTER

P-4 Exotic Faded Vintage Sunburst

1 099,00
Saatavuus: Kysy
SCHECTER

Ultra Bass Satin Black

1 299,00
Saatavuus: Kysy
GRETSCH

G5442BDC SS Bass Trans Red

1 099,00
Saatavuus: Kysy
GIBSON

SG Standard Bass Heritage Cherry

1 359,00
Saatavuus: Kysy
SQUIER

SQ CV BASS VI LRL BLK

499,90 alk. 18,00/kk
Saatavuus: Kysy
SCHECTER

CV-4 Gloss Natural

679,00 alk. 25,00/kk
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

TRBX504 TRANS. WHITE AKTIIVIBASSO

559,00 alk. 20,00/kk
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

TRBX305 Pewter 5-kiel basso

449,90 alk. 17,00/kk
Saatavuus: Kysy
SCHECTER

Stiletto Custom 4 natural

699,00 alk. 25,00/kk
Saatavuus: Kysy
FENDER

Player Precision Bass MN, Buttercream

789,00 alk. 28,00/kk
Saatavuus: Varastossa
GODIN

Shifter Classic 4 Vintage Burst Fla

1 299,00
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

BB734 Bassokitara, Dark Coffee Sunburst

949,00 alk. 34,00/kk
Saatavuus: Kysy
FENDER

Player Jazz Bass MN 3-TS

789,00 alk. 28,00/kk
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

TRBX605 5-kiel basso Natural Stain

739,00 alk. 27,00/kk
Saatavuus: Kysy
FENDER

Player Jaguar Bass MN TPL

789,00 alk. 28,00/kk
Saatavuus: Kysy
SQUIER

Classic Vibe 50s P Bass MN 2TS

429,90 alk. 16,00/kk
Saatavuus: Kysy
HÖFNER

Beatle Bass SE Sunburst, vasenkätin

384,90 alk. 14,00/kk
Saatavuus: Kysy
ORTEGA

Ukulele basso, Lizard Series

449,00 alk. 17,00/kk
Saatavuus: Varastossa
FENDER

Am Perf P Bass MN SLPB

1 399,00
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

BB435TBS Bassokitara Tobacco Brown

699,00 alk. 25,00/kk
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

BB435TB Bassokitara Teal Blue RW

699,00 alk. 25,00/kk
Saatavuus: Varastossa
Yhteensä 139 tuotetta
Näytä sivulla