Teräskielinen kitara tai yleisnimeltään akustinen kitara on kuusikielinen kielisoitin, jonka kielet on nimensä mukaan valmistettu teräksestä. Akustista kitaraa käytetään hyvin usein pop/rock musiikissa siinä missä nylonkielistä kitaraa kuullaan useimmiten latinomusiikissa.

Teräskielisessä kitarassa on voimakkaampi ja kirkkaampi ääni ja tämän vuoksi se soveltuu hyvin bändisoittoon. Teräskielisen kitaran ääni kuuluu vahvistettuna myös sähkökitaroiden ja rumpujen yli siinä missä nylonkielinen kitara jää etenkin kompatessa helposti muiden voimakasäänisten soittimien jalkoihin.

Akustisen kitaran ääni syntyy kun kielen värähtely siirtyy tallan kautta kitaran kanteen ja saa kannen värähtelemään. Kannen värähtely vahvistuu kitaran kaikukopassa ja ääni pääsee ulos kaikukopassa olevasta reiästä. Tämä hyvin perinteinen akustinen vahvistus on käytössä myös nylonkielisessä kitarassa ja perinteisessä pianossa.

Akustisen kitaran valinta


Akustista kitaraa valitessa kannattaa ottaa huomioon kitaran laatu, soitettavuus sekä ääni. Laadun voi yleensä todeta valitsemalla kitara joltain tunnetulta valmistajalta kuten Yamaha, Martin, Godin, Simon & Patrick tai Fender. Niinsanotuissa ”halpakitaroissa” laatu voi vaihdella hyvinkin rajusti jolloin kitara voi olla ostohetkellä mainiossa kunnossa, mutta vuoden käytön jälkeen kitaran kaula tai kansi voi elää hyvinkin paljon ja saada kitaran jopa soittokelvottomaan kuntoon. Tätä tulevaa kitaran osien ”elämistä” ei voi mitenkään todeta ostohetkellä.

Akustisen kitaran kaula


Kitaraa ostaessa kannattaa tarkastaa etenkin kitaran kaulan suoruus. Kaulan suoruuden voit tarkastaa katsomalla kaulaa pituussuunnassa virityskoneiston päästä. Kitaran kaulan tulisi olla hieman kaarella niin, että kielet ovat kiinnityspisteistään hieman lähempänä kaulaa kun kielen keskellä. Jos kaula on kiertynyt propellimaisesti on kaula pilalla! Kitaran kaulan taipumista voidaan säätää kitaran kaulan sisällä olevalla kaularaudalla, jonka säätöpää löytyy yleensä kitaran kopan sisältä kaulan päästä. Propellimaista kiertoa ei voi korjata kaularaudalla.

Akustisen kitaran kansi


Myös kitaran kannen tulisi olla hieman kupera tallan kohdalta. Tämän kuperuuden voit myös todeta silmämääräisesti. Huomaa, että kansi on vain hieman kupera ja kuperuutta voi olla vaikea huomata!

Etenkin arvokkaampien kitaraoiden kansi, joka on hyvin ohut, on herkkä ilmankosteuden muutoksille. Tästä johtuen kitaraa tulisi säilytää kosteassa tilassa tai käyttää Suomessa talvikaudella kitaran kostutinta. Kuivunut kitaran kansi halkeaa hyvin helposti!

Akustisen kitaran soitettavuus


Kun valitset kitaraa, kiinnitä huomiota myös kitaran soitettavuuteen! Akustinen kitara, joka istuu kaulan ja kopan puolesta hyvin käsiisi on ehdoton edellytys mukavalle soittamiselle. Jos kielet ovat liian raskaat painaa, voit vaihtaa kielet ohuempiin tai joustavampiin, mutta jos kaula on liian paksu tai koppa on liian iso, et voi tehdä muuta kuin vaihtaa kitaraa.

Akustisen kitaran kielet


Kitaravalmistajat valitsevat kitaroihin yleensä oletuksena optimaaliset kielet joten paksuutta ei välttämättä ole järkevää lähteä heti muuttamaan vaan kokeilla jotain vaihtoehtoista kitaraa ennen ostopäätöksen tekemistä. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että mitä paksummat kielet, sitä voimakkaammin kitara soi ja mitä ohuemmat kielet, sitä helpompi kieliä on painaa. Näiden kahden ääripään välillä jokaisen kitaristin on löydettävä oma optimaalinen paksuus. Kitaran kielien paksuudet määrittyvät ohuimman kielen mukaan .009 tuumasta .013 tuumaan. Paksumpia ja ohuempiakin kieliä löytyy, mutta ne ovat hyvin harvinaisia.

Akustisen kitaran ääni


Kitaran ääntä kuunnellessa kannattaa miettiä mihin käyttötarkoitukseen kitara on tulossa. Jos kitara on pääsääntöisesti kotisoittoon tarkoitettu soitto kuulostaa yleensä korvalle miellyttävämmältä jos kitarassa on paljon bassoa ja diskanttia jota vastoin hieman vähemmän keskitaajuuksia. Jos taas kitara on tulossa bändikäyttöön niin voimakkaammilla keskiäänillä varustettu kitara istuu bändiin paremmin ja kuuluu muiden soittimien seasta selkeämmin.



YAMAHA

FGX3 Red Label elektroak kitara

1 050,00
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

FG820L Akustinen teräskielinen kitara, Natural

489,90
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

LL26 ARE II Teräskielinen kitara

3 780,00
Saatavuus: Varastossa
ART & LUTHERIE

Roadhouse Denim Blue QDisc

599,00
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

FG800NTII Teräskielinen kitara

316,90
Saatavuus: Kysy
FENDER

Am Acoustasonic Stratocaster TSNB

1 939,00
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

FSCTAVT transacoustic Vge Tinted

765,00
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

FG3 Red Label teräskielinen kitara

873,90
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

FSX5 Red Label elektroak kitara

1 479,00
Saatavuus: Varastossa
SEAGULL

Seagull M4 Merlin mahogany EQ

229,00
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

FGCTABL transacoustic Black

765,00
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

FG800BSII Teräskielinen kitara

299,90
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

FS830 Folk Guitar Sunburst teräskie

453,90
Saatavuus: Varastossa
FENDER

Am Acoustasonic Jazzmaster Tungsten

1 939,00
Saatavuus: Varastossa
ART & LUTHERIE

Roadhouse Indigo Burst HG QDisc

769,00
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

FG5 Red Label teräskielinen kitara

1 262,90
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

LS6BSARE YAMAHA TERÄSKIELINEN KITAR

715,90
Saatavuus: Kysy
FENDER

FA125 Dreadnought SB WN

139,90
Saatavuus: Varastossa
GODIN

5TH Avenue Nightclub Indigo Blue

1 499,00
Saatavuus: Varastossa
FENDER

Am Acoustasonic Tele Natural

1 939,00
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

LL6MARE TERÄSKIELINEN KITARA

715,90
Saatavuus: Kysy
Yhteensä 121 tuotetta
Näytä sivulla