Kuulokkeet voidaan jakaa useisiin ryhmiin eri ominaisuuksien mukaan. Kuulokkeet voidaan jakaa kuulokemallin mukaan (suljettu kuuloke, puoliavoin ja avoin kuuloke), kuuloketyypin mukaan (around-ear, on-ear, in-ear) herkkyyden ja impendassin tai jopa taajuusvasteen mukaan.

Kuulokkeiden tekniset tiedot


Impedanssi


Kuulokkeita tarkastellessa usein pohditaan miten impedanssi vaikuttaa äänenlaatuun. Impedanssilla tarkoitetaan kuulokkeiden tehon vastaanotto-arvoa ja yksikkönä käytetään ohmia. Käytännössä siis mitä pienempi impedanssi, sitä suurempi äänenvoimakkuus saadaan kuulokeliitännästä. Impedanssi ei itsessään ole merkitsevä äänenlaadun kannalta vaan pikemminkin kertoo jostain muusta teknisestä erosta eri kuulokkeissa. Käytännössä siis esimerkiksi puhelimen äänen teholähde tukee paremmin alhaisemman impedanssin kuulokkeita. Suuremman impedanssin kuulokkeet vaativat hyvin toimiakseen kuulokkeiden ja puhelimen väliin kuulokevahvistimen.

Taajuusvaste


Kuulokkeiden taajusvasteen yksikkönä käytetään hertziä (Hz). Taajuusvasteen rooli äänenlaadun kannalta on vähäinen, mutta sen sijaan sitä käytetään kuulokkeiden toistaman taajuusalueen määrittämiseen. Käytännössä ilmoitettu taajuusalue on basson, keskiäänen ja korkeiden äänten alue, jonka kuulokkeet kykenevät toistamaan.

Kuulokemallit


Kuulokkeet voidaan jakaa kuulokemallin mukaisesti. Kuulokkeet voidaan jakaa ylätasolla 3 kategoriaan;

Around-ear –kuulokkeet


Tällä kuuloketyypillä tarkoitetaan kuulokkeita, jotka asettuvat korvan ympärille yleensä pehmustetuilla tyynyillä. Näitä kuulokkeita on kolmea mallia, suljetut, puoliavoimet ja avoimet kuulokkeet.

Avoimet kuulokkeet
Avoimilla kuulokkeilla tarkoitetaan kuuloketyyppiä, joka päästävät ääntä lävitse. Nämä kuulokkeet rasittavat korvia vähemmän esim. äänittäessä tai miksatessa.

Puoliavoimet kuulokkeet
Nämä kuulokkeet hyödyntävät molempien, avoimien ja suljettujen ominaisuuksia ja kulkevat ns. ”kultaista keskitietä”.

Suljetut kuulokkeet
Suljetuilla kuulokkeilla tarkoitetaan kuuloketyyppiä, jotka eivät vuoda ääntä ulospäin. Nämä kuulokkeet soveltuvat erityisesti studiokäyttöön.

On-ear –kuulokkeet


On-ear kuulokkeet asettuvat korvien päälle eivätkä näin sulje ulkopuolisia ääniä täysin pois. Kevyt kuulokemalli soveltuu etenkin

In-ear –kuulokkeet


In-ear –kuulokkeet ovat yksi suosituimmista kuulokemalleista pienen kokonsa ansiosta. In-ear kuulokkeilla ulkopuoliset äänet sulkeutuvat tehokkaasti pois, jolloin ne soveltuvatkin erityisesti ympäristöön joissa halutaan sulkea ulkopuoliset äänet pois. Nappikuulokkeet soveltuvat etenkin älypuhelinten ja muiden kannettavien äänilähteiden kaveriksi. Korvat ovat yksilöllisiä ja tavallisten nappikuulokkeisiin liittyykin yleensä sopimattomuutta. In-ear kuulokkeiden osalta tähän on moni valmistaja jo varautunut, sillä kuulokkeiden kanssa toimitetaan eri kokoisia kuulokepäitä. In-ear-kuulokkeita käytetään usein live-tilanteissa esiintyjien omaan monitorointiin, eli esiintyjä kuulee paremmin itsensä tai muut soittajat huomaamattomien nappikuulokkeiden kautta.

Kuuloketeknologia


Kuulokerintamalla etenkin bluetooth –kuulokkeet ja vastamelukuulokkeet ovat nostaneet rooliaan kuluttajien kuulokeratkaisuina entistä useammin.

Vastamelukuulokkeet


Vastamelukuulokkeet perustuvat ulkoisten äänien vaimentamiseen. Kuulokkeissa oleva mikrofoni muuttaa ympäristöstä tulevat ääniaallot vastakkaisen vaiheen ääniaalloiksi, jotka näin kumoutuvat. Kuulostaa hienolta, ja mikäs sen kätevämpää kuin sulkea esimerkiksi avotoimistossa kollegoiden huonot vitsit pois. Junassa tai lentokoneessa kuulokkeet pääsevät oikeuksiinsa ja nautinnollinen matkanteko on taattu.

Bluetooth -kuulokkeet


Bluetooth –kuulokkeet ovat langattomia kuulokkeita, joista useimmat jo tukevat bluetooth 3.0 teknologiaa. Bluetooth 3.0 teknologia tuo edeltäjäänsä verrattuna nopeamman tiedonsiirtoyhteyden ja tuoden näin myös paremman äänenlaadun.

Meiltä löytyy niin vapaa-aikaan soveltuvia kuulokkeita kuin studiokäyttöön soveltuvia kuulokkeita. Katso valikoimamme ja me autamme kaikissa kuulokkeisiin liittyvissä kysymyksissä.
BEYERDYNAMIC

Custom One Pro Plus kuulokkeet, musta

148,00 alk. 6,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

Custom One Pro Plus kuulokkeet, valkoinen

148,00 alk. 6,00/kk
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

HPH100B Kuuloke, musta

64,00 alk. 3,00/kk
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

HPH150B Kuuloke, musta

89,00 alk. 4,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

DT 880 Edition Hi-Fi kuulokkeet 32 ohm

189,00 alk. 8,00/kk
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

HPH150WH Kuuloke, valkoinen

89,00 alk. 4,00/kk
Saatavuus: Varastossa
SONY

MDR-7506 Studiokuulokkeet

103,00 alk. 5,00/kk
Saatavuus: Kysy
AKG

K240MKII Puoliavoimet kuulokkeet

105,00 alk. 5,00/kk
Saatavuus: Kysy
YAMAHA

HPH50WH Kuuloke, valkoinen

39,00 alk. 2,00/kk
Saatavuus: Varastossa
YAMAHA

HPH50B Kuuloke, musta

39,00 alk. 2,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

DT 240 PRO Kuulokkeet

85,00 alk. 4,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

Lagoon ANC Explorer Bluetooth® vastamelukuuloke

399,00 alk. 15,00/kk
Saatavuus: Varastossa
Uutuus!
BEYERDYNAMIC

Custom Headset Gear 2nd Generation mikrofoni

55,00 alk. 3,00/kk
Saatavuus: 3-5 työpäivää
BEYERDYNAMIC

Slider Repair Assy T50p/T51p/T51i

27,90 alk. 2,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

iDX 160 iE In-ear kuulokkeet, musta

79,00 alk. 4,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

Kytkentäkaapelit iDX kuulokkeille.

15,90 alk. 2,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

DT 1770 PRO Suljetut kuulokkeet

499,00 alk. 18,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

DTX501PBLK Kuulokkeet 32ohm

68,00 alk. 3,00/kk
Saatavuus: Kysy
BEYERDYNAMIC

Amiron Wireless Bluetooth-kuuloke

699,00 alk. 25,00/kk
Saatavuus: 3-5 työpäivää
BEYERDYNAMIC

Custom Street kuulokkeet 38 ohm

129,00 alk. 6,00/kk
Saatavuus: Varastossa
V-MODA

Crossfade Wireless kuulokkeet

299,90 alk. 11,00/kk
Saatavuus: Kysy
BEYERDYNAMIC

Aventho Bluetooth kuuloke Brown

379,00 alk. 14,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

T 1 2. Generation H-iFi kuulokkeet

899,00 alk. 32,00/kk
Saatavuus: Varastossa
BEYERDYNAMIC

DT 990 Edition Hi-Fi kuulokket 600 ohm

199,00 alk. 8,00/kk
Saatavuus: Varastossa
Yhteensä 64 tuotetta
Näytä sivulla