Kotistudiovinkit

Kotistudiovinkit

Melkein mikä tahansa tila voi olla kotistudio – ja toimia siinä ihan hyvin

– On kuitenkin hyvä tiedostaa, että jos huoneessa aikoo kuunnella musiikkia kaiuttimista, vaikuttaa siihen moni asia, kertoo Juha Pöysä F-Musiikilta.

Mitä enemmän tilassa on suoria kulmia ja kovia pintoja, niin sitä enemmän tietyt taajuudet korostuvat ja ääniaallot jäävät poukkoilemaan. Varsinkin basson kanssa tämä ongelma on hyvin yleinen. Huoneen akustointi ja eri materiaalit ovat isossa roolissa myös siinä, miltä tila soundaa äänittäessä.

– Kuuntelun kannalta tästä ongelmasta selviää parhaiten hankkimalla laadukkaat kuulokkeet. Kotistudioissa tila voi usein vaikuttaa kaiuttimien soundiin, jolloin kuulokkeen äänenlaatuun on helpompi luottaa.

Avoimet vai sulkevat kuulokkeet? Valitse sellaiset, joihin luotat.

Kuulokkeiden tärkeimpiä ominaisuuksia ottaa huomioon on se, onko ne avoimet vai suljetut.

– Valitse sellaiset kuulokkeet, joihin luotat. Eli, kun kuuntelet mitä tahansa musiikkia niillä, voit pitää kuulokkeiden soundia refenä sille, millaisia miksauksia haluat itse tehdä.

– 100-200 euron hintaluokassa on monia erittäin suositeltavia malleja. Suljetuista kuulokkeista haarukkaan osuu ammattistudioidenkin standardimalli Beyerdynamicin DT 770 PRO 80. Avoimista kuulokkeista suosittelen lämpimästi klassikkomallia DT 990 PRO 250.

Tietokoneen teho ja suorituskyky ovat keskeisessä roolissa

– Tietokoneen ei tarvitse olla se kallein markkinoilla oleva, mutta en suosittelisi myöskään halvinta vaihtoehtoa . Jos ajatuksena on ohjelmoida vaikkapa rumpuja tai syntetisaattori-osioita, niin aika nopeasti sessiot käyvät raskaiksi ja koneen laskentatehot rupeavat loppumaan kesken.

Äänikortti vai USB-mikki?

Mikrofoni lähettää äänikortille analogista signaalia. Äänikortti muuntaa sen digitaaliseksi tietokoneelle, josta se siirtyy taas analogisena kuulokkeisiin tai kaiuttimiin. Äänikortti on yksinkertaisimmillaan sisääntuloja ja ulostuloja, mutta se voi myös sisältää paljon erilaisia ominaisuuksia.

Äänikorttia valittaessa on hyvä ottaa huomioon se, että sisäänmenoja on omiin tarpeisiin riittävästi – yleensä yksi tai kaksi. Jo 100-200€ hintaluokassa on ominaisuuksiltaan hyviä, luotettavia vaihtoehtoja.

– Toinen vaihtoehto on USB-mikrofoni. Tässä on etuna se, että se toimii yhtäaikaisesti sekä mikrofonina, että äänikorttina.

Toisaalta äänikorttiin taas voi laittaa useamman mikrofonin kiinni, ja äänittää niitä samaan aikaan. Kotistudiota rakentaessa onkin hyvä muistaa kartoittaa omat tarpeensa, ja valita tuotteet ja tarvikkeet sen mukaan.

– USB-mikrofoniksi suosittelisin RØDE NT-USB Mini USB-mikrofonia, johon on hyvä laulaa ja äänittää mitä tahansa äänilähdettä.

Äänikortin kaveriksi taas kannattaa hankkia hyvä, laajakalvoineen kondensaattorimikrofoni.

– Hinta-laatuluokassaan suositeltavin on sE Electronicsin X1S, jota saa erilaisissa bundleissa ja erilaisten filttereiden kanssa. Filttereillä voi myös kompensoida tilan soundia.

Parhaat mikrofonit löytyvät aina kokeilemalla

Mikrofoneja on paljon erilaisia, moneen eri käyttötarkoitukseen.

– Laajakalvoinen kondensaattorimikrofoni on yleensä hyvä melkein mihin tahansa. Toisaalta moneen tilanteeseen löytyy joku spesifimpi vaihtoehto, klassikkoesimerkkinä kitaravahvistinta äänittäessä dynaaminen mikrofoni Shure SM57 tai Sennheiser E906 toimii hyvin.

Dynaaminen mikki on vähemmän herkkä, kuin kondensaattorimikki, ja siksi studiossa esim. laulun äänitykseen haastavampi käyttää, mutta liikkumattomien kohteiden kanssa se toimii usein todella hyvin.

Mikrofonin kaverina on syytä olla ainakin pop-filtteri

Pop-filtteri on verkkomainen filtteri, joka tulee mikrofonin ja laulajan väliin. Se vähentää ilmavirran aiheuttamaa poksahtelua esimerkiksi H-kirjainta, sekä kovia konsonantteja ääntäessä.

Isompi reflection-filtteri taas asetetaan mikrofonin ympärille ja taakse. Sen tehtävä on poistaa huoneen omaa soundia, ja saada äänite kuulostamaan studiomaiselta.

 

  1. Zoom H1 Essential
    Zoom
    H1 Essential
    Zoom tarjoaa tutusta H1 -suosikkimallistaan uuden version, joka sopii erityisesti näkövammaisille. Valikot toistuvat kuulokkeista tai sisäisestä kaiuttimesta puheena Englanniksi (myös muita kieliä saatavana) ja kaikkien näppäinten sijoittelu on tehty helpommin hallinnoitavaksi. 32-bittinen floating point -äänitys ei vaadi lainkaan Gain -säätöä ja sen myötä itse äänitystapahtumakin sujuu mahdollisimman helposti.
    Uudistuksen myötä myös teknisiä ominaisuuksia on viety eteenpäin eli käytössä on uusimmat muuntimet ja mahdollisuus käyttää jopa 1TB -muistikortteja. H1 Essential pystyytaltioimaan muistikortille samaan aikaan, kun ääni lähetään myös USB:n kautta tietokoneelle.
    109,00 €
  2. Focusrite Clarett+ 2Pre
    Focusrite
    Clarett+ 2Pre
    Äänitätpä laulua ja instrumentteja tai miksailet projekteja koneellasi, ota luovalle matkalle mukaasi Clarett+ 2Pre. Vaikuttavan puhdassoundinen, bus-powered*, USB-C -interface PC:lle/Macille.Kaksi Clarett+ -etuvahvistinta varustettuna täysanalogisella Focusriten ''Air'' -toiminnolla tallentavat loistavat, kirkkaat äänitykset korkealla headroomilla, matalla särötasolla ja todella alhaisilla kohinatasoilla. Kaksi JFET -instrumenttiliitäntää mahdollistaa kitaran kytkemisen suoraan, samalla säilyttäen sen luonnollisen soundin - aivan kuin liittäisit sen vahvistimeen.

    Erilliset A/D- ja D/A -muuntimet päästävät sinut ennenkuulumattoman lähelle musiikkiasi ja kertovat totuuden soundistasi – yhtä lailla studiossa, kuin tien päälläkin. D/A -muunnoksen dynamiikkaa on parannettu reilusti, ja kuulet jokaisen yksityiskohdan saaden paremman kontrollin miksaustulokseesi. Alentunut D/A-särö mahdollistaa tallennuksen vieläkin selkeämmin ja tarkemmin kuin ennen.
    Clarett+ 2Pre on interface, joka kasvaa tarpeittesi mukana. Se on laajennettavissa ADAT-väylän kautta, ja esimerkiksi Clarett Octopren kanssa sinulla onkin jo 10-kanavainen tallennus käytössäsi.
    379,00 €
  3. Allen & heath SQ-Rack, digitaalinen räkkimikseri
    Allen & heath
    SQ-Rack, digitaalinen räkkimikseri
    SQ-Rack pohjautuu SQ-sarjan tehokkaaseen 96 kHz XCVI-ytimeen. Kompakti, 4U-räkkiin asennettava SQ-Rack tarjoaa sisäänrakennettuja tulo- ja lähtöliitäntöjä, tehokaan SLink-yhteyden, valinnaiset lisäkortit sekä monikanavaisen USB-taltioinnin. Laitteessa on helppokäyttöiset ohjaimet ja muokattavat näytöt, ja se mahdollistaa etäkäytön SQ-sovellusten kautta tarjoten täydellisen hallinnan äänentoistoosi.
    2 590,00 €