F-Musiikki käynnistää yhdessä tunnettujen artistien kanssa Ostan soittimeni Suomesta ‑kampanjan.

F-MUSIIKKI JA ARTISTIT KAMPANJOIVAT SUOMALAISEN TYÖN PUOLESTA


F-Musiikki käynnistää yhdessä tunnettujen artistien kanssa Ostan soittimeni Suomesta ‑kampanjan. Tavoitteena on kannustaa musiikin harrastajia tukemaan suomalaista työtä hankkimalla soittimensa kotimaisesta musiikkiliikkeestä tai verkkokaupasta. Kampanjan keulahahmona on rap-artisti Paleface.

F-Musiikki haluaa tukea suomalaista osaamista ja palvelualan työtä haastamalla muusikot ja musiikin harrastajat Ostan soittimeni Suomesta -kampanjaan. Tavoitteena on herätellä uutta soitinta hankkivat pohtimaan ammattitaitoisen palvelun merkitystä.

Artisteista kampanjaan ovat jo lähteneet mukaan Paleface, Maarit ja Sami Hurmerinta, Anssi Kela, Miri Miettinen, Upi Heikkinen, Lenni-Kalle Taipale, Gepardi, Pepe Ahlqvist, Mikael Konttinen ja Jasse Varpama.

– Kaikki maamme soitinkaupat tarjoavat nykyään kilpailukykyiset hinnat ja lisäksi ammattitaitoisen palvelun, huollon, tuotetuen ja takuun. Se on merkittävä etu kansainvälisiin verkkokauppoihin verrattuna, arvioi F-Musiikin projektipäällikkö Henrik Krause.

F-Musiikki on kampanjan toteuttaja, mutta tavoitteena on hyödyttää laajemmin koko toimialaa, kivijalkaliikkeiden, kotimaisen verkkokaupan ja asiantuntevan palvelun säilymistä Suomessa. Näin varmistetaan, että musiikinharrastajat voivat tulevaisuudessakin testata, valita mieleisensä soittimen ja saada asiantuntevaa palvelua alan liikkeissä.

Useat artistitniin klassisen kuin kevyen musiikinkin puoleltaovat halunneet lähteä tukemaan Ostan soittimeni Suomesta -kampanjaa. Keulahahmoksi lupautunut Paleface arvostaa kotimaista osaamista ja palvelua.

– Tähän oli helppo lupautua mukaan, sillä ostan soittimeni aina Suomesta. Haluan, että myös jatkossa Suomesta löytyy musiikkiliikkeitä ja niistä ammattitaitoisia myyjiä, sanoo Paleface.

Samaa korostavat myös Maarit ja Sami Hurmerinta, joille soittimen ostamisessa oikea fiilis on tärkeä. He vertaavat soittimen hankkimista uuteen kumppaniin tutustumiseen. Soittimen valinta vaatii luottamuksen syntymistä.

– Haluan tutustua kitaran kaulaan ja soundiin, joka selviää vain lähemmin tuttavuutta tekemällä, Sami Hurmerinta kuvailee.

Lisätietoja: Henrik Krause, 010 3207 405, henrik.krause@f-musiikki.fi

Miksi ostan soittimeni Suomesta?

Anssi Kela: ”Minulle on itsestään selvää ostaa soittimet ja soitinlaitteet kotikylän musiikkikaupoista. Soittopeleihin liittyy niin paljon yksilöllisiä viboja, että sian hankkimisen säkissä tuntuisi oudolta. Mahdollisia ongelmiakin on mukavampaa puida tutun myyjän kanssa, kuin pallotella lentorahtia ympäri planeettaa."

Lenni-Kalle Taipale: ”Mä oon aina hankkinut soittimeni kotimaasta, en ole oikein muita vaihtoehtoja harkinnutkaan.”

Maarit Hurmerinta: ”Ostan soittimeni aina Suomesta. Soittimen hankkimista voisi kuvailla vähän kuin uuteen kumppaniin tutustumista. Kestää aikansa ennen kuin saat siihen luottamuksen ja vasta sitten voi syntyä syvempi intiimi suhde.”

Sami Hurmerinta: ”Ei ole tullut mieleeni hankkia uutta kitaraa netistä. Ostan aina uuden instrumentin Suomesta. Haluan tutustua kitaran kaulaan ja soundiin, joka selviää vain lähemmin tuttavuutta tekemällä.

Yleensä sen tuntee heti, kun tapaa sen oikean. ”

Mikael Konttinen: "Meillä Suomessa musiikkiliikkeissä on todella hyvä asiantuntemus ja valikoima. Mikäs sen mukavampaa kuin mennä paikan päälle (esimerkiksi F-Musiikkiin) tutustumaan ja vertailemaan eri vaihtoehtoja ystävällisen myyjän avustuksella ja hankkia soittimet kotimaisesta liikkeestä. Tällöin voin varmistua laadusta, kilpailukykyisestä hinnasta ja siitä että palvelu pelaa myös itse ostotapahtuman jälkeen."

Paleface: "Mikään ei voita musaliikkeen ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Sitä en saa nettisivuilta. Voin testata soittimia, keskustella tuotteista ja luottaa aina siihen että saan nauttia alan parhaasta osaamisesta. Mä ostan soittimeni Suomesta!"

Miri Miettinen: ”Soittimen kokeilu. Tuotetuki. Helppo huolto. Palautus, mikäli tuotteessa on vikaa. Työllistämisvaikutus koko ketjussa aina siistijästä johtajaan. Suhteet kauppiaaseen. Koulutus/opastus tuotteen käyttämisestä. Eli siis paljon muutakin, kuin pelkkä soitin. ”

Upi Heikkinen: ”Kun nämä ihmiset tekevät työnsä hyvin hankkiakseen meille huippusoittimet, oheismateriaalit ja nouhaun alaan liittyen, niin miksi ostaisin soittimeni muualta kuin Suomesta? Hiljainen tieto ei todellakaan päde soittajien keskuudessa. Kysy F-Musiikin kavereilta ne tietää miltä laatu kuulostaa. ”